sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Kommentteihin helpotusta ....

....mutta valvontaakin. Kokeeksi poistin sen anonyymeille kommenteille asennetun vahvistuksen. Olen näet saanut palautetta, että se on hankala. Ja itsekin kävin toteamassa, jotta näin on. Kuvia joista on lähes arvattava missä näkyy jotain...katukyltti, huoltoasema, tai ihan mitä muuta hölmöä tahansa.

Toisaalta laitoin nyt päälle ns kommenttien valvonnan. Siis tarkistan kommentin ennen sen julkaisua. Toiveekkana jään odottamaan josko juttuihin tulisi hiukan enemmän palautetta ja kannanaottoja kuin aeimmin...

  Kevättä pukkaa....ja toukotyöt alkavat olla edessä. Viime syksy oli niin märkä. että monin paikoin jäi pellot kyntämättä.
Tähän kuvaan törmäsin tuolla pinterstissä ....siellä oli vanhoja piirrettyjä sotilasasuja eri maista..ja nuo ainakin olivat Suomesta.

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Pussihousutko muotia ?

Vastaus otsikkoon on yksinkertainen. Kyllä !! Siis ainakin joskus. Joskus menneisyydessä. Kuten palstalla on tullut aiemmin kerrottua pussihousujen historiasta, niin sieltä selviää kyllä, että ovatpa hyvinkin olleet muotia. Vaan siitä on jo aikaa. Aina silloin tällöin joillain muotimessuilla esitellään pussihousuja uutena trendinä, mutta eipä noista sitten katukuvaan asti riitä ... Tässä talvella törmäsin taas ihan vahingossa kuviin, joissa esiteltiin pussihousuja joillain italialaisilla messuilla..



 Yläkuvassa olevat taisivat olla jonkun muotitalon sivuilta...ja tuo alakuvan asu oli bongattu kadulta..joku muotialan tunnettu tyyppi, vaan minulta jäi nimi taltioimatta. En näet ole niin kovin kiinnostunut tuosta muodista... Toisaalta netti mahdollistaa satunnaisten hakujen teon ja niinpä tulee vähän niinkuin kurkisteltua tai tirkisteltyä erilaisten juttujen perään...

Hesari taas digitoi vanhoja lehtiä. Se mahdollisti vanhojen arkistojen selailua "kotisohvalta" ja minä onnistuin sopivalla hakusanalla löytämään artikkelin 1990-luvulta. Tuija Verkkola veikkaa jutussaan, että pussihousut tekevät uuden vahvan tulemisen miesten asusteiksi...
 Siis tuo juttu on vuodelta 1993. Eipä vaan toteutunut tuo Tuija Verkkolan ennustus... Ja minä luulen hyvin vakaasti, että ei toteudu tässä ihan pian tulevaisuudessakaan. Toisaalta on todettava, että kun pukeutumisessa on muodin muuttuminen nykyään niin nopeatahtista, niin kaikenlaista vaatetta näkyy katukuvassa ..siis ei ole ihan niin väliä mitä yksilöllä on päällä. Ja tämän huomaa liikkuessaan pussihousut jalassa tuolla turuilla ja toreilla, että ei ihmiset juurikaan katsele pitkään tai eivät edes huomaa, että joku saapastelee pussihousut jalassa julkisella paikalla. Sen nimittäin huomaa helposti jos joku tuijottaa ...ja niitä tapaa hyvin harvoin. Ja ei nykyään kukaan juurikaan edes kommentoi, kuten oli tilanne vielä joitain vuosia sitten. Ei enää kuule "Minunkin papalla oli tommoset"

Tässäpä jorinata tällä erää. Vuoden verran tuli taukoa- voin ihan ihan hyvin. Siis tauko ei johtunut mistään vaivasta, ei henkisestä eikä fyysisestä. Ei vain juttua kehittynyt... Ja niinpä en lupaile mitään seuraavankaan jutun suhteen. Tilastoista kyllä huoman, että on noita kävijöitä aina jonkin verran käynyt...

Tässä tuo Verkkolan artikkeli palasteltuna luettavammiksi osiksi