perjantai 26. kesäkuuta 2015

Elävä museo

“Elävä museo”.
Minulla oli tilaisuus vierailla otsikon mukaisessa paikassa. Kyse on Töysän Kenkätehtaasta, joka sijaitsee kuntaliitoksen myötä nykyään Alavuden kaupungissa. Valmistusohjemassa on edelleen perinteiset kenkämallit, kuten jatsarit ym saappaat. Myös tanhukengät ovat suosittu artikkeli.
Tehtyämme jatsarikaupat Ansa Metsälän kanssa hän vei minut kiertokävelylle tehtaan puolelle, jossa vallitsi autenttinen -30 luvun tunnelma. Hämmästyin suuresti kun Ansa istahti tehdassalissa erään ompelukoneen ääreen ja hänestä kuoriutui täysiverinen suutari. Myynnin ohella hänen tehtäviinsä kuuluu mm ommella jatsarin varsia. Vierailuni oli normaalina arkipäivä ja suutarit olivat työnsä ääressä. Talon suutarit ovat tottuneet poseeraamaa tehtaassa vierailevien turistin kameroille. Nähtävyyshän tämä paikka on mitä suurimmassa määrin. Oli todella ilo seurata käsityöperinteitä kunnioittavaa tuotantoa
.
Töysän kenkätehdas on toiminut 80 vuotta. Tehtaan on silloin aloittanut nykyisten yrittäjien isoisä, Arvid Mäkelä. Nykyisin tehdasta johtaa Harri Mäkelä, Arvidin lapsen lapsi. Kyseessä on siis perheyritys henkeen ja vereen.
Perinteisin, pääosin käsityömenetelmin, kenkiä valmistaa ja myy kymmenkunta käsityöammattilaista. Kysyntää on riittänyt perinnekengille sen verran, että näinki laajamittaisesti toiminta on saanut jatkua. Myymälän puolella on sitten täysi valikoima myös muiden tekemiä kenkiä, eli kengät löytyy koko perheelle.

Kannattaa poiketa tässä perinteitä vaalivassa kenkätehtaassa. Tuurin kauppakeskuksesta on vain muutama kilometri 1930 luvulle 

Teksti ja kuvat: Raimo Joensuu
Erittäin harvinainen puunaulojen naulauskone

Tehdas siimeksessä

Ansan Metsälä toinen työminä


                                          Jatsari pokineen odottaa perinneväkeä ostoksille
Täällä aistii historian havinan. Hyppy 1930 luvulle

Perinteitä kunnioittaen syntyy upeita kenkiä.

Kaupat syntyi. Mikäs täs on pasteerata uusilla jatsariilla.

On ne vaan komiat. Kiiltää ku....

3 kommenttia:

  1. on komiat...kotimaiset..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan kotimaiset... taitaa olla Töysän Kenkäteheras ainua kotimainen valamistaja jatsareille

      Poista
    2. Varmasti ainut "teollinen" valmistaja. Mutta onhan noita suutareita, jotka vielä valmistavat jatsareita. Itselläni on yhdet jatsarit, jotka on valmistanut suutari Ari Mikkonen "Laitilan Jalkinevalmistamo" . Niistä on muuten kuvakin tässä blogissa vuodelta 2014, lokakuussa, jolloin kirjoitin juttua jatsareista. En ole vieläkään saanut yhtään kommenttia tai muuta tietoa tuosta jatsareiden suomalaisuudesta.

      Poista