Talve 2009 oli vähä luminen sekin. Etsiskelin vanhaa hirsitaloa, Kymenlaakson sekä Etelä- ja Pohjois-Savon alueilta lähinnä. Kävin katsomassa aika monta kohdetta. Lauha, kostea talvi oli hyvä ajankohta kätdä noissa kylmillään olleissa taloissa. Useimmissa heti sisään astuessa pelmahti vastaan niin ummehtunut haju, että olin aivan varma, ettei se ollut etsimäni. Ja yleensä niissä oli tehty jokinlainen pinta remppa parinkymmnene vuoden sisällä. Muovimatot lattiaan, vesijohto ja viemäri keittiön nurkkaan. Lisäeristystä sisälle (stryroksia).
Se vesi- ja viemäri oli aivan liian usein näyttänyt aiheuttaneen ongelmia. Viemari vedetty sokkelin alta pihalle ja siihen kaivettu kaivo. Kosteus tunki taloon sisälle - tiskipöydän alakaappi aivan huurassa ja seinähirret lahonneet. Toinen yleinen ongelma oli lattioiden lisäeristys. Vanhalattia oli koolattu, koolausten päälle lastulevyt ja siihen muovimatto. Eristeeksi oli laitettu joko lasivillaa tai styroksia. Ja siellä muhi kosteus sitten lattiassa - ja takuuvarmasti koko lattia olisi aukaistava.
Sitten eräänä päivänä tärppäsi. Kohdalle sattui 20-luvulla rakennettu hirsitalo, mäen nyppylällä. Korkeiden kivitolppien päällä - täysin vapaasti tuulettuva rossipohja. Talo aivan ryhdissään, katon harja suora. Malttamatomana odotin välittäjän paikalle saapumista, että pääsisin sisälle. Vernnalla ummehtunut haju. Veranta rakennettu jälkikäteen - kierrätetyistä rakennusmateriaaleista. Vaan tuvassa ei haissut miltään. Hiiren papanoita oli kyllä vanhan sohvan päällä melkoisesti - mutta ilam oli hyvä. Ja pihapiirissä -luvulla tehty ulkorakennus, jossa sauna, kahden lehmän navetta ja puuliiteri. Lisäksi pihapiirissä vielä vanha heinälato - pyöreistä osin kuorimattomista riuista väsätty.
Tehtiin tarjous ja myyjä hyväksyi. Hinnassa huomioitiin talon huopakaton uusimisen vaatima investointi. Ja molemmat olivat tyytyväisiä. Näin minusta tuli "torppari"
Torppa oli erotettu -luvulla naapurin tilasta ja siihen oli kuulunut pihapiirin lisäksi neljä hehtaaria peltoa. Torpan isäntä teki elääkseen timpurin hommia ja emäntä piti pientä karjaa, kuten silloin oli tapana (pari lehmää ja sika ).Timpuri kuoli vajaa viiskymppisena ja leski elätti itsensä ja lapset liki omavaraistaloudella. Kun emämtäkin kuoli, niin torppa liitettiin takasin kantatilaan, josta vanhukset muuttivat eläkkeelle torppaan asumaan. Tuolloin uusittiin talon uunit - leivinuuni, hella ja kamarin uuni. Siis käytössä oli tupa ja yksi kamari. Toista kamaria ei oltu tehty asuttavaksi, vaan se toimi kylmäsäilytystilana. Vanhusten kuoltua torppa myytiin kesäasunnoksi Hesalaisperheelle vuonna 1979. Ja heiltä sen ostimme helmikuun lopussa 2009.
Kylmäkammarin lattia oli aukaistu ja sinne oli laitettu lasivillaa ja raakalaudan päälle kovalevyt. Muuten se oli alkuperäisessä asussa. Sähköt oli hankittu 80-luvun puolivälissä ja 2005 vedetty vesijohto tuolloin tehdystä porakaivosta. Viemari oli vedetty hirsiseinän läpi ulos ja putki jatkoi matkaa ulkoseinällä talon nurkalle, josta edelleen kauemmas talosta.
Kaikki oli riittävän hyvässä kunnossa, että saatoimme asettua torppaan veittämään vapaa-aikaamme heti, kun hiiren papanat oli kuurattu pois ja huonekalut kannettu sisään. Lämmityksen alkuvaiheessa tuvan ikkunat vetivät aivan hikeen, kun hirsien luovuttama kosteus tiivistyi niihin. Leivinuunin knassa oli melkoinen taiteilu, jotta se suostui vetämään. Myöhemmin, kun nuohooja kävi, selvisi, ettei leivin uunia oltu lämmitetty oikeastaan lainkaan tuon 30 vuoden aikana, jolloin torppa oli ollut kesäasuntona. Poskikanavat kuulemma kuin pakasta vedetyt ! Tässä kuvia ensi päiviltä torpalla.
