tiistai 30. syyskuuta 2014

Ei tullut valmista

Niin se kesä meni. Keväällä yksi kesän päätehtävistä oli ikkunoiden pokat - raappaus, kittaus ja maalaus. No, kesäkuu oli kylmä ja sateinen - ei tuota hommaa voinut ulkosalla tehdä ja sopivai sisätiloja ei ole !! Heinäkuussa alkoi vihdoin näyttää lupaavalta ja alotinkin projektin. Tein ihan sitä' varten telineen -sellaisen jonka ääressä voisi työskennellä istualtaa tai selkäsuoran seisten.

Sitten hommiin. Ensimmäiseksi käsittelyyn joutui Turusta ostamanai vanhat pokat - helppoa kuin heinänteko. Näin tuumailin, kun muutaman päivän raappasin vanhoja maaleja ja kittejä pois. Sitten iski jpoku - vasemman käden keskisormi turposi ja nivel oli kipeä. Lääkäri totesi, ettei ollut bakteeritulehdus - määräsi kortisonia viiden päivän kuurin. Olinhan tuota itsekin jo netistä tutkaillut ja päätynyt aikalailla samaan diganoosiin. Nivelrikkoa, kait ?! Väärä työäskentely tapa - sormenpäillä painoin raappaa ja niin nivelet rasittuivat. Siis väärä työskentely ja tottumattomuus. Tuli tauko.

Sitten kun seuraavan kerran yritin jatkaa, niin paarmoja oli pilven pimein. Ei siinä mitään viitsinyyt tehdä. Ja taas tauko. Sitten alkoikin kosteat kelit - ja ilmat viileni. Eikä taaskaan paikkaa missä maalausta olis voinut jaatella. Siis siinäpä se. Kaksi ikkunaa raapattu - käsitelty kiinanpuuöljyllä ja nyt ne odottaa sitä kittaamsita ja maalusta. Odottaa ensi kesää !! Ja odotellessani minä siirryin seuraavaan projektiin. Saunan pesuvesien käsittelyyn - tein jonkilaisen imeytyskentän. Teinkö turhaan ? Ottaako uusi ympäristöministeri jätevesiasetuksen auki ja uuteen käsittelyyn ? Näin näyttäsi mahdollisesti käyvän, tämän päivän uutisen perusteella. No, onneksi minulla jäi materiaalikustannukset alle50 euron !
Tässä vaiheessa vielä intoa ja toiveita täynnä - aurinko paistaa ja homma sujui ! Jatkuu ens vuonna...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti