keskiviikko 27. elokuuta 2014

Pussihousut museossa

Tuusulassa oli..tai on kai vielä muutaman päivän ajan näyttely "Pussihousuista Kellohameseen". Pussihousut olivat esillä, mutta jäivät kyllä aikalailla varjoon varsinaisten Kellohameiden joukkoon. Näyttelyn vaateet olivat enimmäkseen naisten vaatteita. Ymmärrettävää kyllä, sillä naisten vaatemuodissa kirjo ja vaihtelu ovat aina olleet huomattavasti laajempaa kuin miesten vaatteisssa.

Ohessa näyttelystä netissä kirjoittettu esittely.

PUSSIHOUSUISTA KELLOHAMEESEEN
- Vaatteita 1950-luvulta 1980-luvulle 
Tuusulan työläiskotimuseo, kesä 2014.  
Vuosikymmenet erottuvat monien ihmisten päässä muodin mukaan. Vanhemmat – sodan eläneet ihmiset muistavat pula-ajan muodin, jolle materiaalipula ja vaatimus käytännöllisyydestä saneli tiukat reunaehdot. Silloin ”oli muotia” paikata, kääntää ja uudistaa vanhaa. Käytännöllisyyden lisäksi pyrittiin silti usein myös kauneuteen.  
Pussihousut olivat miesten työ- ja arkimuotia monta vuosikymmentä, koska niissä oli helppo liikkua ja niiden ulkonäkö korosti maskuliinisuutta. Pussihousujen alkuidea oli sotilaiden ratsastushousuissa. 1950-luvulla pussihousut alkoivat jo mennä pois muodista ainakin kaupungeissa. Pussihousujen pitkästä valtakaudesta kertoo se, että miesten virallisissa kansallispuvuissa pussihousut ja saappaat ovat aika yleisiä. 
Näyttelyssä miesten muotia edustavat pussihousujen lisäksi mm. armeijan harmaat kenttähousut ja sarkatakki 1950-luvulta ja uudempaa muotia oleva tyylikäs pukukokonaisuus. 
Suomessa sota- ja pulavuosien aikainen tekstiilisäännöstely purettiin 1949. Seuraavalla vuosikymmenellä alkoi syntyä muun muassa oma erillinen nuorisomuoti. Ensimmäiset farmarihousut Suomessa tehtiin 1950-luvun puolivälissä: Vaaksa Oy:n Väiski-farmarit olivat suosittuja, mutta kun Mattinen vuonna 1959 nimesi omat farmarinsa James Deanin mukaan Jameksiksi, tuli niistä huippusuosittuja. 
Tosiasiassa ”nuoruus” oli 1950- ja 60-luvulla useimmille melko lyhyt vaihe ja monet nuoret pukeutuivat hyvin ”aikuismaisesti”. Nykyisinhän asia on kääntynyt lähes toisin päin: nuoruus on pitkä ja lähes kaikki pukeutuvat nuorekkaasti farkkuihin ja verkkareihin. 
  
Tässä näyttelyssä olevat naisten vaatteet ovat suurimmaksi osaksi Taimi Niirasen kokoelmista. Osa on myös hänen tekemiään. Taimi läksi Rääkkylästä ”mualimalle” omatekoisessa leningissä – kuten moni muukin maalaistyttö – mutta pian tuli mahdolliseksi ostaa myös tehdastekoisia vaatteita. Tekstiiliteollisuudesta tuli iso naisvaltainen ala, joka tarjosi Taimillekin työtä ennen kuin alkoi ura Hyrylässä Amer-Tupakan tehtaalla.  
1960-luvun kuluessa valmisvaateteollisuus kasvoi ja sen tuotteet tulivat hintatasoltaan kilpailukykyisiksi, joten kotona tekeminen tai ompelijalla teettäminen väheni.
L
1960- ja 70-lukujen muotia näyttelyssä edustavat muun muassa talvitakki 1960-luvun alusta, joka sitten lyhennettiin uuden minimuodin innoittamana. Minihameet keksittiin 1960-luvun puolivälissä suunnilleen yhtä aikaa Lontoossa ja Pariisissa. Muoti löi itsensä läpi niin, että helmat lyhenivät kautta linjan ja kaiken ikäisillä. Useimmat aikuisetkin naiset käyttivät hameissa noin kämmenenleveyden verran polven yläpuolella olevaa pituutta.
Vekkihameet ja pliseeratut hameet olivat 1970-luvun muotia. Housuissa lahkeet levenivät ja levenivät! Kankaasta ei ollut pulaa ja elintason noustessa sitä oli varaa myös ostaa. 1980-luvulla muodissa olivat värikkäämmät kuosit ja muun muassa olkatoppaukset. Näyttelyvaatteissa 1980-lukua edustavat muun muassa leveät rimpsuhelmahameet ja kellohelmaleningit, sillä muodissa suosittiin paljon tyttömäisiä ja romanttisia piirteitä.
Näyttelyssä on mukana myös yhteys Tuusulan suureen työllistäjään Amer-Tupakkaan kahdellakin tavalla. 1980-luvulla Amer-yhtymä omisti myös Marimekon ja tämän näyttelyn Marimekko-vaatteet on aikoinaan ostettu henkilökunta-alennuksella. 
Amer-Tupakka oli Taimi Niirasen työpaikka lähes 29 vuoden ajan aina tehtaan lopettamiseen maaliskuussa 2004. Aikoinaan tehdas tuki työntekijöiden harrastustoimintaa monin tavoin. Esillä on mm. tehtaan kustantamat ”edustusverkkarit” tehtaan lentopallojoukkueelle. Niissä pelattiin Suomen elintarviketyöntekijöiden liiton (SEL) kesäpäivillä. Vuosikymmenien mittaan työasujen mallit ja värit vaihtelivat – mukana on myös viimeinen työasu vuodelta 2004. 
Jokaisella meillä on omat vaatemuistomme. Toivottavasti tämä näyttely saa kävijät muistelemaan omia muotikokeilujaan ja eri aikakausien tyylejä! 
  
Teksti: Jaana Koskenranta.


tiistai 26. elokuuta 2014

Pussihousuista tänä kesänä

Hesarissa tänään 26. elokuuta juttu harvinaisista yksityiskaupoista. Jalavan Kauppa on sen mukaan vanhin yhä toimiva yksityiskauppa Suomessa. Kaupan pidossa tapahtunut sukupolven vaihos - Ari Jalava on jättänyt kaupan pojalleen Mikko Jalavalle, joka jatkaa perinteitä... vanhanajan vaatteet yms. Sitten oli ihan kiva asiakkaan haastattelu..... Tässä Hesarin juttu...

 Vaih­toeh­toi­sen kau­pan tai kah­vi­lan on tar­jot­ta­va li­säar­voa, jo­ta ket­ju­liik­kees­tä ei löy­dy. Ja­la­van kau­pas­sa sen te­ke­vät van­han ajan vaat­teet. Sot­ka­mo­lai­set Tarja Rissanen ja Eero Vilén py­säh­tyi­vät var­ta vas­ten Ja­la­vaan et­si­mään pus­si­hou­su­ja ja jat­sa­rei­ta.
"T­yö­ka­ve­ril­la oli syn­ty­mä­päi­väa­su­na ko­ko van­han ajan kos­tyy­mi lii­vei­neen, tääl­tä han­kit­tu ja ko­mea kuin mi­kä", Vilén ker­toi.
Tiet­tä­väs­ti Suo­men van­hin yhä toi­min­nas­sa ole­va yk­si­tyi­nen kaup­pa on Ja­la­van kaup­pa ja kah­vi­la Tai­val­kos­kel­la Poh­jois-­Poh­jan­maal­la. Vuon­na 1883 pe­rus­tet­tu kaup­pa me­nes­tyy hy­vin ket­ju­liik­kei­den ul­ko­puo­lel­la, vaik­ka se ei si­jait­se­kaan val­ta­tien var­res­sa.
Paik­ka sai tä­nä ke­sä­nä uu­det omis­ta­jat, kun Mikko ja Laura Jalava jat­koi­vat kau­pan­pi­toa. Mik­ko Ja­la­va, 33, on kaup­pias vii­den­nes­sä pol­ves­sa pe­räk­käin.
His­to­rioit­si­ja Mik­ko ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gi Lau­ra Ja­la­va, 30, te­ke­vät kau­pas­saan pit­kää päi­vää. Yrit­tä­jien en­sim­mäi­nen ke­sä oli vil­kas, ja koh­ta odo­te­taan jo rus­ka­ret­ke­läi­siä.
Hel­sin­ki­läi­nen Tarja Kovaljeff käy Ja­la­van kah­vi­las­sa ai­na Tai­val­kos­kel­la käy­des­sään. Mun­kit ovat tuo­rei­ta, ja myy­mä­läs­sä riit­tää kat­sel­ta­vaa.
"Saa­pas­hou­sut, jat­sa­rit, fla­nel­li­pai­dat pys­ty­kau­luk­sel­la ja kol­mel­la na­pil­la, 1940-­lu­vun esi­lii­nat, us­ko­vais­ten pas­til­lit", Mik­ko Ja­la­va luet­te­lee kaup­pan­sa hit­ti­tuot­tei­ta.
Ja­la­van kaup­paa kan­nat­te­lee vah­vas­ti pai­kal­li­sen kir­jai­li­jan Kalle Päätalon jät­tä­mä pe­rin­tö. Ro­maa­neis­sa Ja­la­van kaup­pa ku­va­taan mat­ka­lais­ten pirt­ti­nä ja kii­vai­den väit­te­lyi­den aree­na­na.
"Pää­ta­lo-­fa­nit ovat yk­si sel­keä asia­kas­ryh­mä", Mik­ko Ja­la­va sa­noo.
Ja­la­van kau­pas­sa myy­tiin elin­tar­vik­kei­ta 1980-­lu­vul­le. Jat­ka­mi­nen oli­si vaa­ti­nut ar­vo­sei­nien pur­ka­mis­ta ny­kyai­kais­ta kau­pan­käyn­tiä var­ten.
Van­ho­ja pie­niä ruo­ka­kaup­po­ja löy­tyy Suo­mes­ta yhä, osa lä­hes Ja­la­van kau­pan ikäi­siä, ku­ten K-Ext­ra Mo­la­rius Ki­teel­lä, K-Ext­ra J. Rök­sä Pa­rik­ka­las­sa tai K-­Kaup­pa Palmén Van­taal­la.
Nä­mä kaik­ki van­huk­set löy­ty­vät net­ti­si­vus­tol­ta way.­fi, jo­ka esit­te­lee vaih­toeh­toi­sia kaup­pa­liik­kei­tä ja py­säh­ty­mis­paik­ko­ja. Si­vus­ton pe­rus­ta­jiin kuu­lu­va Matti Luukkanen sa­noo työn läh­te­neen käyn­tiin kuu­si vuot­ta sit­ten.
Yhä useam­pi suo­ma­lai­nen et­sii tau­ko­pai­kak­seen jo­tain muu­ta kuin ABC-a­se­maa. Pie­net kah­vi­lat ja kau­pat kiin­nos­ta­vat, kos­ka ne tar­joa­vat pai­kal­li­sia elä­myk­siä.
Mat­kai­lun edis­tä­mis­kes­kuk­sen (MEK) mu­kaan il­miö on osa isom­paa tren­diä, jos­sa ih­mi­set et­si­vät ai­toa pai­kal­li­suut­ta.
"Ket­ju­liik­keet tar­joa­vat sa­maa kaik­kial­la. Pie­nis­sä koh­teis­sa pää­see nä­ke­mään alueen oma­laa­tui­suut­ta", to­teaa tut­ki­mus- ja ke­hi­tys­joh­ta­ja Kristiina Hietasaari.
Hie­ta­saa­ren mu­kaan il­miöön liit­tyy myös ruo­ka­mat­kai­lun suo­sion kas­vu.
"Ha­lu­taan tu­tus­tua jo­hon­kin toi­sen­lai­seen, mi­hin ket­ju­pai­kois­sa on to­tut­tu."
Tiet­tä­väs­ti Suo­men van­hin yhä toi­min­nas­sa ole­va yk­si­tyi­nen kaup­pa on Ja­la­van kaup­pa ja kah­vi­la Tai­val­kos­kel­la Poh­jois-­Poh­jan­maal­la. Vuon­na 1883 pe­rus­tet­tu kaup­pa me­nes­tyy hy­vin ket­ju­liik­kei­den ul­ko­puo­lel­la, vaik­ka se ei si­jait­se­kaan val­ta­tien var­res­sa.
Paik­ka sai tä­nä ke­sä­nä uu­det omis­ta­jat, kun Mikko ja Laura Jalava jat­koi­vat kau­pan­pi­toa. Mik­ko Ja­la­va, 33, on kaup­pias vii­den­nes­sä pol­ves­sa pe­räk­käin.
His­to­rioit­si­ja Mik­ko ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gi Lau­ra Ja­la­va, 30, te­ke­vät kau­pas­saan pit­kää päi­vää. Yrit­tä­jien en­sim­mäi­nen ke­sä oli vil­kas, ja koh­ta odo­te­taan jo rus­ka­ret­ke­läi­siä.
Hel­sin­ki­läi­nen Tarja Kovaljeff käy Ja­la­van kah­vi­las­sa ai­na Tai­val­kos­kel­la käy­des­sään. Mun­kit ovat tuo­rei­ta, ja myy­mä­läs­sä riit­tää kat­sel­ta­vaa.
"Saa­pas­hou­sut, jat­sa­rit, fla­nel­li­pai­dat pys­ty­kau­luk­sel­la ja kol­mel­la na­pil­la, 1940-­lu­vun esi­lii­nat, us­ko­vais­ten pas­til­lit", Mik­ko Ja­la­va luet­te­lee kaup­pan­sa hit­ti­tuot­tei­ta.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Pussihousut huomion kiinnittäjänä

Pari vikkkoa sitten yllätyin, kun luin Hesaria. Sunnuntai numeron työpaikkoja avoinna osiossa oli työpaikkailmoitus, jossa oli kuva pussihousuihin pukeutuneesta naisesta aivan ilmeisesti ilmeisesti ilmoituksen huomioarvoa kohottamassa....varmaan jonkin mainostoimiston tekemä ilmoitus. Katsokaa itse
Jos olisin nuorempi, niin hakisin paikkaa. Pistäisin pussihousut jalkaan, kun menisin haastatteluun...ja uskoisin pääseväni - nimenomaan oikean pukeutumisen ansiosta. Vai ?? Huvittavaa muuten oli se, että yleensä en enää lue noita avoimia työpaikkoja ilmoituksia - mutta kuis just satuinkin. Tuo ilmoitus oli muuten ihan edukseen sen lehden muiden joukossa. HAKUAIKA PÄÄTTYI TÄNÄÄN.

perjantai 8. elokuuta 2014

Aitta --- tai Laavu -- eikun Museo

Blogiavustajan tarina perinnerakentamisen tiimoilta. Vähän kuin muumeissa, jotta
"Vaan kuinkas sitten kävikään..."
Joskus hommasin läjän merkattuja, vanhoja hirsiä. Hirsissä olleiden sanomalehtileikkeiden perusteella arvelin, että vähintäin yli 200 vuotta vanhoja hirsiä ovat.  
Lopulta sitten kesällä 2013 päätin tehdä niistä jotakin. Eka ajatus oli makuuaitta. Alku näytti hyvältä mutta nopeasti huomasin, että aika paljon hirsiä oli aivan lahoja....


Serkun kanssa vähän aikaa ihmeteltiin jotta hommaanko korvaavia hirsiä. En sitten kuitenkaan pääynyt hankkimaan lisähirsiä, koska 
sain ahaa elämyksen. Päätin, että siitä tulee LAAVU.... 



No homma jatkui sitten laavu nimikkeellä. Töitä tehtiin harvakseltaan saattoi mennä viikkojakin työrupeamien välissä.


Vesikatoon saaminen oli kesän/syksyn 2013 tavoite. Se on laiskalla miehelle kova tavoite....


.... ja niinkun näkyy vesikatto paikallaan ja puutkin vielä vihreenä. Aikataulu pitää....



Maalaushommat oli sitten semmoinen ekstralisä kesälle 2013 ku vielä kesää piisas......


Serkkupoika väsäs komian ikkunan vielä laavuun. Vihroin voi hyvällä omallatunnolla jättää laavun lepäämään talven yli. 


Kynttilät paloi pitkin talvea laavun ikkunalla...


____________________

UUSI VUOSI 2014  


Keväällä olikin sitten 60v synttärieni aika ja serkkupojan perheen kanssa korkattiin kevät laavulla nokipannusynttärikaffiilla.



Lattihan sinne piti saada ja se tehtiinkin kunnon tavarasta 50 mm x 160 lankusta, tosin hieman epäkurantista mutta ei haittaa. kohde huomioon ottaen... siellähän
vaikka tanssiis  jos olis korkiempi....


Väli piti tiätty syäräkki jotta miälenkiinto säilyys.... loimulohi, ruisleipä ja nokipannukaffi.



Kun oli varastossa nuota vanhoja ikkunan pokia nii tietenki tuli vastustamaton halu kokeella niitä laavun aukkon ja nehän oli oikean korkuusia.
Tarvittaessa ne on parissaminuutissa irrotettavissa.


Siinä se ny lepää ja eletään tämä
n kuvan ottohetkellä heinäkuuta 2014. Näläkä kasvaa syödessä....



... eli sisutamaanhan sitä sitten piti alkaa... Maila lahjoitti matot, Sinikka ja Risto lahajootti penkkiarkun pätkän. KIrpparilta kiikkulavitta 20€ jne...


...eli pikkuhiljaa siitä minkä piti aluunperin olla makuuaitta onki tullut pieni laavun mallinen museo....

Terveisin Raimo