Nyt se taas valkenee

Talvipäivänseisaus ... viime yönä kello 1.03 !!! Tästä se taas alkaa valoistumaan. Kyllä se olikin tuo marraskuu pimeä. Kouvolan kulmillä auringon paistetta oli koko kuussa vain 3 tuntia !! Ei oikein innostanut edes blogiin kirjoittelu, vaikka kävijä laskuri näytti lukujen kasvavan. Ilmeisesti useilla vierailijoilla oli aikaa vilkaista, josko blogiin olisi tullut päivän piristettä. No, ei tullut !! Nyt on jo yli 5000 vierailua blogissa, sitten aloituksen. Aika huima määrä, kun vertaa sitä blogin kirjoitusten vähäisyyteen.

Verkostoituminen on yksi tämän ajan suosikki termi. Tulipa tässä blogin tiimoilta myös todettua, että pelaa se tässä pussihousujen parissakin. Yksi tuttu kyseli pussihousuja - vinkkasin siitä toiselle tutulle, joka kertoi kolmannelle - ja lopputuloksena kyselijä saikin itselleen housut. Hyvä näin !

Marraskuulla tuli taas koettua, että vanhat materiaalit ovat todella hyviä. Lähdin muikku nuotalle ja etsin Jahti-pukua ("Suomalaisten miesten uusi kansallispuku" sanoi yksi amerikoista palannut tuttava). En löytänyt sitä. Mutta löysin vanhan sarkapukuni. Ja se oli hyvä valinta - ei näet hiosta, kun tuossa nuotta hommassa välillä seistään ja välillä huhkitaan. Ostin muuten huutonetistä ison läjän vanhoja armeijan vaatteita. Pistin valtaosan eteenpäinj - itselle jäi yhdet sarkahousut ja päällystakki. Samoin jäi käsiin yksi vanah upseerin matteli. Nyt olenkin katsellut sitä vähän sillä mielellä, josko siitä saisi leikattuakin kaavojen avulla sarkaiset pussihousut. Täytyy hommata kaavat ja mittailla!
Nopeimmin meni muuten kaupaksi pussihousut - niitä oli kahdet siinä läjässä. Militaria harrastajille menivät.

Joulu on jo ovella. Telkkarissa menee joulukalenteri ja tänä vuonna pussihoustkin näyttävät kuuluvan rekvisiittaan - tonttu Serlokkisella on hieman kulahtaneet pussihousut, joita on paikkailtu jonkilaisin ratsupaikoin. Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle !

                                 Tammikuussa jo aurinko valaisee puiden latvukset !

Pohdiskelua muodista

Perinteiden vaalimisessa ei aina tule ajateltua, että osassa asioita on itseasiassa kyse myös jonkin ajan muodin vaalimisesta. Rakentamisessa on alunperin ollut lähtökohtana tarve. Sitten, kun perusatapeet on tyydytetty on aloitettu koristelu. Ikkunanpielet esimerkkinä - pielilaudat on varmaan ensin asennettu estämään sateen ja tuulen pääsy karmin ja seinän väliin. Sitten noihin pielilautoihin on alettu tehdä puuleikkauksia.. jne. Kullakin ajalla on on ollut omat muoti-ilmiöt, jotka ovat sitten myöhemmin tulleet tunnusmerkiksi kyseiselle aikakaudelle. Ja nyt sitten me muutamat ylläpidämme tuota "tyyliä" eli vaalimme perinnettä.

Samahan se on pukeutumisessakin. Ensin vaatteiden tarkoitus oli käytännöllisesti vain suojata ilmojen vaihtelua vastaan. Materiaalit olivat mitä saatavilla oli. Vaan alkoihan se koristautuminen pukeutumisessakin, kun perustarpeet oli tyydytetty. Erilaiset kaulukset, höyhenet ja muut kummajaiset kiinnittävät huomiota vanhoissa tauluissa, joissa kuninkaalliset poseeraavat.

Sitten kun kirjanpaino tekniikka kehittyi ja alettiin julkaista sanoma- ja aikakausilehtiä, tulivat mainoksetkin pian mukaan. Ja vaatteiden valmistajat ja jälleenmyyjät alkoivat laatimaan ilmoituksia edistääkseen tuotteidensa myyntiä. Ja tämän kuvallisen viestinnän kehittymisen myötä myös asusteiden ulkonäön muutokset nopeutuivat. Uutuuksia ja mallien vaihteluita voitiin esitellä ostavalle yleisölle. Pikkuhiljaa syntyi myös alan omaa lehdistöä - siis sellaista joka oli keskittynyt vain esim puketumiseen. Muutokset näkyivät muuallakin kuin tehdasvalmisteissa vaatteissa. Räätälit ja kotiompelijat seurasivat myös vaatteiden "herrasväen"ulkonäössä tapahtuvia muutoksia ja sovelsivat niitä kukin kykyjensä mukaan omiin tuotoksiinsa.

Ja nyt sitten tässä vaalitaan perinnettä. Siis miltä aikakaudelta ? On tullut pohdiskeltua, jotta mikä se on tämän perinteen vaalimisen perimmäinen ajatus. Mikä on se motiivi ja tarkoitus? Onko se jotain järkevää, vai ihan vaan jotain erikoisuuden tavoittelua ? Luuleko sitä olevansa jotenkin tämän nykymenon vastustaja, siis "entisten hyvien aikojen kannattaja" ? Tiedä häntä !!  No, älkää nyt vaan luulko, että olen luopumassa perinteiden vaalimisesta. En toki !

Tuolta netistä kaappasin muutaman kuvan. Muotia ! Nuo kuvat ovat ulkomaiselta palstalta, mutta suomalaisen kirjoittajan sinne laittamia. Löysin sen silloin, kun kaivelin pussihousujen historiaa. Valitettavasti en pistänyt muistiin sitä sivustoa ja nyt en ole uudelleen sitä löytänyt. Kuvat ovat kuitenkin Suomesta ja muistaakseni 30-luvun loppupuolelta - joku Vaatetus-lehti se oli ja nuo kait kansi kuvia - Friitalan tuotantoa. Aikansa muotia ja muotitietoisuuden edistämistä.

 

Jatsareista

Olen jonkin aikaa yrittänyt etsiä tausta tietoja jatsareiden osalta. Tulos on ollut heikko. Netin kautta ei ole juurikaan tietoja löytynyt. Suomenkielisiltä palstoilta vain pari artikkelia. Ulkolaisilta sivuilta olen hakenut myös ja todella heikoin tuloksin. Hakusanoina olen käyttänyt "crinkled boots, leather boots ja ruched boots" - ei mitään viittausta jatsareihin. Kuvahakukaan ei johda mihinkään. Siis olisko niin, että jatsarit on ihan suomalainen juttu ?? Ja sitten se suomalainen historia -ei siitäkään mitään valaisevaa ole irronnut. Miten ja miksi jatsarit on sitten kehitetty ? Joku on sanonut mulle joskus, että ihan vaan ulkonäön takia .. siis koristautumista varten. Jotenkin en ole ihan valmis tuota allekirjoittamaan. Miksikö en ? No, silloinhan jatsarit olisivat ilman muuta olleet upseereiden paraatiasuihin kuuluvat jalkineet. Näin ei näytä olevan. Ei niitä Mannerheiminkaan jalassa ole. Paraatisaappaat ovat ilman valmiita kurttuja. Kurttuja eli käyttöryppyjä näyttää olevan vanhoissa kuvissa monen ukon saappaissa, vaan jatsarit on oma juttunsa.

Nytpä esitänkin oman teorian jatsareista. Katsokaas kun saappaiden varret näyttävät menevän kurttuun käytössä. Ja toisaalta paksummasta nahasta tehdyt ovat jopa nilkan kohdalta uutena vähän kankeatkin. Siis joku on keksinyt, jotta rypytettään varsi nilkan tienoilta valmiikis. On joustava ja pysyy ryhdissään. No tuo valmistusmenetelmä on tietnkin ollut hieman vaativampi.joten on se maksanutkin hiukan enemmän - siis ensi sijassa jatsarit on olleet parempaan käyttöön. Jazzin tanssimiseen oivat - kurtut kuin Jazzia soittavassa haitarissa -- siitäkö nimi jatsarit ?!.

Jos jollain on tietoa jatsareiden taustasta, niin valasikaapa minua. Ja jos on muita hyviä arvauksia, niin antakaa kuulua !!!

Tässä netistä poimittua ( jalkineet. net)
Jatsarit ovat miesten nahkaiset saappaat, jotka on helppo tunnistaa kaukaakin siitä, että kenkien varren alaosassa on rypytys. Kurtut on muotoiltu niin, että niistä muodostuu vinoruutuinen kuviointi, joka muistuttaa haitarin paljetta. Ennen vanhaan onkin vitsailtu, että hyvä hanurin soittaja kykenee lurauttamaan kappaleen vaikka jatsarilla. Jatsarien pohjamateriaali on perinteisesti ollut nahkaa, mutta näinä päivinä jatsarisaappaille löytyy myös kumipohjallisia variaatioita. Jatsarien kulta-aikaa oli sodan jälkeen vielä 1950-luku. Jatsareiksi voidaan mieltää myös rypyttömät saappaat, eli box-saappaat.
Jatsarien kanssa on sodan jälkeen käytetty pussihousuja, eli ratsuhousuja, jotka ovat reisien kohdalta leveitä ja lahkeiden suusta hyvin kapeita. Pussihousut ovat miesten pöksyt eikä niitä tule sekoittaa nykypäivänä muodissa oleviin naisille tarkoitettuihin haaremihousuihin.
Jatsarit tunnetaan eräin paikoin Suomea nimityksillä haitarisaappaat, ajurinsaappaat kurttusaappaat ja poimuvartiset saappaat. Tätä Suomen armeijassakin ennen maihinnousukenkiin siirtymistä käytettäviä kenkämallia valmistaa mm. Töysän Kenkätehdas Oy. Sen valikoimassa on tätä kirjoitettaessa neljä eri jatsarimallia, joista kaksi on rypytettyä ja kaksi sileävartista. Jatsarit ovat näinä päivinä lähinnä perinnetavaroita eikä niitä nähdä juurikaan käytössä.

Toinen netistä löytynyt ( Portaan nahkurinverstas www.nahkurinverstas.fi)
Suutari aloitti saappaiden valmistuksen ottamalla asiakkaan jalasta mitat. Hienompia lankkisaappaita varten ostettiin valmis tehdastekoinen nahka, boksnahka. Portaan verstaan saappaat pohjattiin ainakin vielä 1930-40 -luvulla käsin pikilangalla neulomalla ja puunauloilla naulaamalla. Ensin välipohjat ja päällinen ommeltiin yhteen. Sitten ommeltiin neuloihin rantti, jonka jälkeen ulkopohja naulattiin kiinni siihen tehdystä urasta. Nämä tehtiin jo valmiiksi mustatusta nahasta.

Yleensä Portaan nahkurinverstaan suutarinverstaalla tehtiin jatsareita, lapikkaita ja tavallisia koukkusaumaisia työsaappaita. Jatsarit olivat upseerin univormun vormusaappaiden tapaiset saappaat, joiden varsissa nilkkojen kohdalla oli joko kulmikkaita tai pyöreitä laskoksia, vormuja. Vormujen tekemiseen oli omat lestinsä, joissa oli lovet valmiina. Lestin varsiosassa oli neljä osaa, jotka kiilattiin yhteen. Nahka kasteltiin ja kuumalla raudalla tehtiin vormut nahkaan. 

Ja sitten kuvapari omista jatsareista ja tavallisista nahkasaappaista. Katsokaa kuinka noissa tavallisissa saappaissa varret menee käytössä rypyille. Jatsarit säilyttää ryhtinsä paremmin. Ja todella ovat nilkoista "joustavammat".

Alemmassa kuvassa olevat ruskeat nahkasaappat ovat muuten 70-luvun alusta. Åströmin kenkätehtaan valmistamat - ostin ne Jyväskylästä Kansan Jalkineesta ja alkuvuosina ne olivat minun "paremmat talvikengät". Pidin niitä kaiket talvet siten, että housujen puntit olivat saappaiden varsien päällä. Siihen aikaan housuthan olivat alaspäin leveneviä. Tosi hölmö muoti !!! Mutta saappat olivat hyvät. Ja kestävät - ajatelkaa, vieläkin käytössä.

Ei tullut valmista

Niin se kesä meni. Keväällä yksi kesän päätehtävistä oli ikkunoiden pokat - raappaus, kittaus ja maalaus. No, kesäkuu oli kylmä ja sateinen - ei tuota hommaa voinut ulkosalla tehdä ja sopivai sisätiloja ei ole !! Heinäkuussa alkoi vihdoin näyttää lupaavalta ja alotinkin projektin. Tein ihan sitä' varten telineen -sellaisen jonka ääressä voisi työskennellä istualtaa tai selkäsuoran seisten.

Sitten hommiin. Ensimmäiseksi käsittelyyn joutui Turusta ostamanai vanhat pokat - helppoa kuin heinänteko. Näin tuumailin, kun muutaman päivän raappasin vanhoja maaleja ja kittejä pois. Sitten iski jpoku - vasemman käden keskisormi turposi ja nivel oli kipeä. Lääkäri totesi, ettei ollut bakteeritulehdus - määräsi kortisonia viiden päivän kuurin. Olinhan tuota itsekin jo netistä tutkaillut ja päätynyt aikalailla samaan diganoosiin. Nivelrikkoa, kait ?! Väärä työäskentely tapa - sormenpäillä painoin raappaa ja niin nivelet rasittuivat. Siis väärä työskentely ja tottumattomuus. Tuli tauko.

Sitten kun seuraavan kerran yritin jatkaa, niin paarmoja oli pilven pimein. Ei siinä mitään viitsinyyt tehdä. Ja taas tauko. Sitten alkoikin kosteat kelit - ja ilmat viileni. Eikä taaskaan paikkaa missä maalausta olis voinut jaatella. Siis siinäpä se. Kaksi ikkunaa raapattu - käsitelty kiinanpuuöljyllä ja nyt ne odottaa sitä kittaamsita ja maalusta. Odottaa ensi kesää !! Ja odotellessani minä siirryin seuraavaan projektiin. Saunan pesuvesien käsittelyyn - tein jonkilaisen imeytyskentän. Teinkö turhaan ? Ottaako uusi ympäristöministeri jätevesiasetuksen auki ja uuteen käsittelyyn ? Näin näyttäsi mahdollisesti käyvän, tämän päivän uutisen perusteella. No, onneksi minulla jäi materiaalikustannukset alle50 euron !

Tässä vaiheessa vielä intoa ja toiveita täynnä - aurinko paistaa ja homma sujui ! Jatkuu ens vuonna...

Lämmitys ja ruuan valmistus

Nyt kun ilmat taas viileni ja alkoi tuo lämmityskausi, niin torpan lämmttämiseen tulee yhdistettyä myös ruuan laitto. Menee samoilla klapeilla molemmat. Eli ei muuta kuin puut leivinuuniin, tulet perään ja asinmukainen kohentaminen. Siinä tulien palaessa voi tehdä tarvittavat alkuvalmistelut.
Pilkkoa vihennekset, sipulit, perunat jne ... mitä ikinä siihen ruokaan nyt laittaakin. ja sitten kun pellit on saanut kiinni, niin paistos tai paistokset uuniin. Sen jälkeen voi lähteä muihin puuhiin, ulos tai olla sisällä. Ja ei haitaa vaikka uppoutuisi puuhasteluihin suunniteltua pidemmäksi aikaanin. Siellä se ruoka uunissa hautuu. Uunin lämpö laskee hiljallen ja se taas takaa, että ei ruoka pala tai kuivu. Uunissa voi laittaa melkein mitä vaan. Kokeilemalla oppii. Jopa keitonkin voi hauduttaa uunissa.. sekä lihakeiton että hernesopan. Siis samalla vaivalla tupa lämpimäksi ja ruoka valmiiksi. Ei fortumit vaurastu, ei sähkökatkot haittaa... ja säilyy se näppituntuma.

   Tässä tämänpäivainen ateria. Juureksia suikaleina, sipulia, valkosipulia  ja tomaattia - sekä edellisen päivän porojauhelihakastiketta. Tomaatin siivuja ja niiden päällä juustoviipaleita. Hyvää oli ja helpolla tuli !!!

Kiinostaisko lehmänostajatakki ?

Heips ! Maaliskuussa kirjoittelin blogissa tuosta lehmänostajan takista. Ja silloin totesin, ettei ole ehkä minun juttu. Nyt on puoli vuotta mennyt ja ei vaan edeleenkään ole minun juttu. Jostain syystä en tunne oloani kotoisaksi siinä. Ja taitaa olla mulle hiukan iso ? Koko on jotain noin 52 ... kunto on hyvä. Lievää varastomaista hakua on ehkä.. Nyt se on ollut ulkovarastoinnissa jo vuoden ja haluaisi jo sisälle... Kiinnostaako ketään blogin seuraajaa? Myyn sen teille 40 eurolla eli san mitä maksoin siitä toimituskuluineen. Odottelen viikon verran ja sitten pistänen sen nettiin myytäväksi.
Kuvat on blogissa maaliskuulta 

Omavaraisutta

Perinteiden vaalimiseen kuuluu myös annos omavaraisuutta. Pitää säilyttää sormituntuma elintarvikehuoltoon !! Se on osa perinteiden vaalimista - kunnon pussihousun on hallittava kasvimaata - kasvattaa omaan tarpeeseensa juureksia ja vihanneksia. Vai mitä ? Itse muistan lapsuudesta, kuinka porkkanapenkin kitkeminen ja harventaminen oli todella vastenmielistä puuhaa. Ajattelin, että aikuisena en todellakaan kasvatan mitään hemmetin porkkanoita - ostan ne torilta. Vaan aika tekee tehtävänsä ja vanhat valat unohtuu. Yli 40 vuotta sitten aloitin oman kasvimaan parissa. Alkuvuosina kokeilin kaikenlaista - maissista kevätsipuliin. Sato oli vaihtelevaa ja oppirahat maksettava. Vaan ajanmyötä jäi tietty perusvalikoima - peruna, tottakai, etenkin varhaisperuna, salaatit, punajuuret, purjot, sipulit, lehtikaali, kesäkurpitsa, sellerit ja muutamat muut. Porkkanoiden kasvattamisen lopetin jo ajat sitten - savimaa ei ollut niitä varten ja kempit oli todellinen riesa. Kurkkuja kasvatin pitkään, mutta yhtenä vuona halla vaivasi kesäkuussa, sade heinäkuussa ja aikainen halla taas elokuussa, joten siihen se loppui.

Nyt olen palannut kurkkujen pariin. Hallaharso - nykyaikaa - on todella hieno juttu. Alkukesästä tekee teltan kasvuston päälle hallaharsosta ja huonotkin ilmat ovat päihitettävissä. Ja sama taas aivan loppupuolella. Ja sitten vielä, kun valitsee uudenaikaisen partenokarppisen lajikkeen ei ole väliä pölyttäjistä ja kastelukaan ei ole niin tarkkaa. Siis tässä olen valmis joustamaan uusien keksintöjen puoleen. Varhaisperunan kasvattamisessa tuo hallaharso on aivan ehdoton apu.

Lehtikaalia olen kasvattanut jo ainakin 30 vuotta. Ja nyt se onkin yllättäen ruokasivustojen trendikäs herkku - hifistelijöiden vuoden juttu. Helppo kuin mikä kasvattaa !!

Aiemmin taistelin kotipalstalla jämäkän savimaan kanssa. Nyt on tullut kokemusta myös hikevästä hiekkamullasta täällä torpalla. Puolensa kullakin. Opittava tietämään mikä viihtyy ja mikä ei, kun maaperä on erilainen. Kokeilua. Vaan yksi on ylitse muiden -perinnelannoitus. Kun omistaa ulkohuussin ja kompostin, niin jo on voimaa, kuin pienessä kylässä. Toissa vuonna erehdyin laittamaan sitä liikaa pottumaalle ja perunoista tuli aivan turhan isoja. toisaalta kurkkupenkin pohjalle se on aivan omiaan.

Tässä kuvia tämän syksyn sadosta.

   

Pussihousut museossa

Tuusulassa oli..tai on kai vielä muutaman päivän ajan näyttely "Pussihousuista Kellohameseen". Pussihousut olivat esillä, mutta jäivät kyllä aikalailla varjoon varsinaisten Kellohameiden joukkoon. Näyttelyn vaateet olivat enimmäkseen naisten vaatteita. Ymmärrettävää kyllä, sillä naisten vaatemuodissa kirjo ja vaihtelu ovat aina olleet huomattavasti laajempaa kuin miesten vaatteisssa.

Ohessa näyttelystä netissä kirjoittettu esittely.

PUSSIHOUSUISTA KELLOHAMEESEEN

- Vaatteita 1950-luvulta 1980-luvulle 

Tuusulan työläiskotimuseo, kesä 2014.  

Vuosikymmenet erottuvat monien ihmisten päässä muodin mukaan. Vanhemmat – sodan eläneet ihmiset muistavat pula-ajan muodin, jolle materiaalipula ja vaatimus käytännöllisyydestä saneli tiukat reunaehdot. Silloin ”oli muotia” paikata, kääntää ja uudistaa vanhaa. Käytännöllisyyden lisäksi pyrittiin silti usein myös kauneuteen.  

Pussihousut olivat miesten työ- ja arkimuotia monta vuosikymmentä, koska niissä oli helppo liikkua ja niiden ulkonäkö korosti maskuliinisuutta. Pussihousujen alkuidea oli sotilaiden ratsastushousuissa. 1950-luvulla pussihousut alkoivat jo mennä pois muodista ainakin kaupungeissa. Pussihousujen pitkästä valtakaudesta kertoo se, että miesten virallisissa kansallispuvuissa pussihousut ja saappaat ovat aika yleisiä. 

Näyttelyssä miesten muotia edustavat pussihousujen lisäksi mm. armeijan harmaat kenttähousut ja sarkatakki 1950-luvulta ja uudempaa muotia oleva tyylikäs pukukokonaisuus. 

Suomessa sota- ja pulavuosien aikainen tekstiilisäännöstely purettiin 1949. Seuraavalla vuosikymmenellä alkoi syntyä muun muassa oma erillinen nuorisomuoti. Ensimmäiset farmarihousut Suomessa tehtiin 1950-luvun puolivälissä: Vaaksa Oy:n Väiski-farmarit olivat suosittuja, mutta kun Mattinen vuonna 1959 nimesi omat farmarinsa James Deanin mukaan Jameksiksi, tuli niistä huippusuosittuja. 

Tosiasiassa ”nuoruus” oli 1950- ja 60-luvulla useimmille melko lyhyt vaihe ja monet nuoret pukeutuivat hyvin ”aikuismaisesti”. Nykyisinhän asia on kääntynyt lähes toisin päin: nuoruus on pitkä ja lähes kaikki pukeutuvat nuorekkaasti farkkuihin ja verkkareihin. 

  

Tässä näyttelyssä olevat naisten vaatteet ovat suurimmaksi osaksi Taimi Niirasen kokoelmista. Osa on myös hänen tekemiään. Taimi läksi Rääkkylästä ”mualimalle” omatekoisessa leningissä – kuten moni muukin maalaistyttö – mutta pian tuli mahdolliseksi ostaa myös tehdastekoisia vaatteita. Tekstiiliteollisuudesta tuli iso naisvaltainen ala, joka tarjosi Taimillekin työtä ennen kuin alkoi ura Hyrylässä Amer-Tupakan tehtaalla.  

1960-luvun kuluessa valmisvaateteollisuus kasvoi ja sen tuotteet tulivat hintatasoltaan kilpailukykyisiksi, joten kotona tekeminen tai ompelijalla teettäminen väheni.

L

1960- ja 70-lukujen muotia näyttelyssä edustavat muun muassa talvitakki 1960-luvun alusta, joka sitten lyhennettiin uuden minimuodin innoittamana. Minihameet keksittiin 1960-luvun puolivälissä suunnilleen yhtä aikaa Lontoossa ja Pariisissa. Muoti löi itsensä läpi niin, että helmat lyhenivät kautta linjan ja kaiken ikäisillä. Useimmat aikuisetkin naiset käyttivät hameissa noin kämmenenleveyden verran polven yläpuolella olevaa pituutta.

Vekkihameet ja pliseeratut hameet olivat 1970-luvun muotia. Housuissa lahkeet levenivät ja levenivät! Kankaasta ei ollut pulaa ja elintason noustessa sitä oli varaa myös ostaa. 1980-luvulla muodissa olivat värikkäämmät kuosit ja muun muassa olkatoppaukset. Näyttelyvaatteissa 1980-lukua edustavat muun muassa leveät rimpsuhelmahameet ja kellohelmaleningit, sillä muodissa suosittiin paljon tyttömäisiä ja romanttisia piirteitä.

Näyttelyssä on mukana myös yhteys Tuusulan suureen työllistäjään Amer-Tupakkaan kahdellakin tavalla. 1980-luvulla Amer-yhtymä omisti myös Marimekon ja tämän näyttelyn Marimekko-vaatteet on aikoinaan ostettu henkilökunta-alennuksella. 

Amer-Tupakka oli Taimi Niirasen työpaikka lähes 29 vuoden ajan aina tehtaan lopettamiseen maaliskuussa 2004. Aikoinaan tehdas tuki työntekijöiden harrastustoimintaa monin tavoin. Esillä on mm. tehtaan kustantamat ”edustusverkkarit” tehtaan lentopallojoukkueelle. Niissä pelattiin Suomen elintarviketyöntekijöiden liiton (SEL) kesäpäivillä. Vuosikymmenien mittaan työasujen mallit ja värit vaihtelivat – mukana on myös viimeinen työasu vuodelta 2004. 

Jokaisella meillä on omat vaatemuistomme. Toivottavasti tämä näyttely saa kävijät muistelemaan omia muotikokeilujaan ja eri aikakausien tyylejä! 

  

Teksti: Jaana Koskenranta.

Pussihousuista tänä kesänä

Hesarissa tänään 26. elokuuta juttu harvinaisista yksityiskaupoista. Jalavan Kauppa on sen mukaan vanhin yhä toimiva yksityiskauppa Suomessa. Kaupan pidossa tapahtunut sukupolven vaihos - Ari Jalava on jättänyt kaupan pojalleen Mikko Jalavalle, joka jatkaa perinteitä... vanhanajan vaatteet yms. Sitten oli ihan kiva asiakkaan haastattelu..... Tässä Hesarin juttu...

 Vaih­toeh­toi­sen kau­pan tai kah­vi­lan on tar­jot­ta­va li­säar­voa, jo­ta ket­ju­liik­kees­tä ei löy­dy. Ja­la­van kau­pas­sa sen te­ke­vät van­han ajan vaat­teet. Sot­ka­mo­lai­set Tarja Rissanen ja Eero Vilén py­säh­tyi­vät var­ta vas­ten Ja­la­vaan et­si­mään pus­si­hou­su­ja ja jat­sa­rei­ta.
"T­yö­ka­ve­ril­la oli syn­ty­mä­päi­väa­su­na ko­ko van­han ajan kos­tyy­mi lii­vei­neen, tääl­tä han­kit­tu ja ko­mea kuin mi­kä", Vilén ker­toi.

Tiet­tä­väs­ti Suo­men van­hin yhä toi­min­nas­sa ole­va yk­si­tyi­nen kaup­pa on Ja­la­van kaup­pa ja kah­vi­la Tai­val­kos­kel­la Poh­jois-­Poh­jan­maal­la. Vuon­na 1883 pe­rus­tet­tu kaup­pa me­nes­tyy hy­vin ket­ju­liik­kei­den ul­ko­puo­lel­la, vaik­ka se ei si­jait­se­kaan val­ta­tien var­res­sa.

Paik­ka sai tä­nä ke­sä­nä uu­det omis­ta­jat, kun Mikko ja Laura Jalava jat­koi­vat kau­pan­pi­toa. Mik­ko Ja­la­va, 33, on kaup­pias vii­den­nes­sä pol­ves­sa pe­räk­käin.

His­to­rioit­si­ja Mik­ko ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gi Lau­ra Ja­la­va, 30, te­ke­vät kau­pas­saan pit­kää päi­vää. Yrit­tä­jien en­sim­mäi­nen ke­sä oli vil­kas, ja koh­ta odo­te­taan jo rus­ka­ret­ke­läi­siä.
Hel­sin­ki­läi­nen Tarja Kovaljeff käy Ja­la­van kah­vi­las­sa ai­na Tai­val­kos­kel­la käy­des­sään. Mun­kit ovat tuo­rei­ta, ja myy­mä­läs­sä riit­tää kat­sel­ta­vaa.

"Saa­pas­hou­sut, jat­sa­rit, fla­nel­li­pai­dat pys­ty­kau­luk­sel­la ja kol­mel­la na­pil­la, 1940-­lu­vun esi­lii­nat, us­ko­vais­ten pas­til­lit", Mik­ko Ja­la­va luet­te­lee kaup­pan­sa hit­ti­tuot­tei­ta.

Ja­la­van kaup­paa kan­nat­te­lee vah­vas­ti pai­kal­li­sen kir­jai­li­jan Kalle Päätalon jät­tä­mä pe­rin­tö. Ro­maa­neis­sa Ja­la­van kaup­pa ku­va­taan mat­ka­lais­ten pirt­ti­nä ja kii­vai­den väit­te­lyi­den aree­na­na.

"Pää­ta­lo-­fa­nit ovat yk­si sel­keä asia­kas­ryh­mä", Mik­ko Ja­la­va sa­noo.

Ja­la­van kau­pas­sa myy­tiin elin­tar­vik­kei­ta 1980-­lu­vul­le. Jat­ka­mi­nen oli­si vaa­ti­nut ar­vo­sei­nien pur­ka­mis­ta ny­kyai­kais­ta kau­pan­käyn­tiä var­ten.

Van­ho­ja pie­niä ruo­ka­kaup­po­ja löy­tyy Suo­mes­ta yhä, osa lä­hes Ja­la­van kau­pan ikäi­siä, ku­ten K-Ext­ra Mo­la­rius Ki­teel­lä, K-Ext­ra J. Rök­sä Pa­rik­ka­las­sa tai K-­Kaup­pa Palmén Van­taal­la.

Nä­mä kaik­ki van­huk­set löy­ty­vät net­ti­si­vus­tol­ta way.­fi, jo­ka esit­te­lee vaih­toeh­toi­sia kaup­pa­liik­kei­tä ja py­säh­ty­mis­paik­ko­ja. Si­vus­ton pe­rus­ta­jiin kuu­lu­va Matti Luukkanen sa­noo työn läh­te­neen käyn­tiin kuu­si vuot­ta sit­ten.

Yhä useam­pi suo­ma­lai­nen et­sii tau­ko­pai­kak­seen jo­tain muu­ta kuin ABC-a­se­maa. Pie­net kah­vi­lat ja kau­pat kiin­nos­ta­vat, kos­ka ne tar­joa­vat pai­kal­li­sia elä­myk­siä.

Mat­kai­lun edis­tä­mis­kes­kuk­sen (MEK) mu­kaan il­miö on osa isom­paa tren­diä, jos­sa ih­mi­set et­si­vät ai­toa pai­kal­li­suut­ta.
"Ket­ju­liik­keet tar­joa­vat sa­maa kaik­kial­la. Pie­nis­sä koh­teis­sa pää­see nä­ke­mään alueen oma­laa­tui­suut­ta", to­teaa tut­ki­mus- ja ke­hi­tys­joh­ta­ja Kristiina Hietasaari.
Hie­ta­saa­ren mu­kaan il­miöön liit­tyy myös ruo­ka­mat­kai­lun suo­sion kas­vu.

"Ha­lu­taan tu­tus­tua jo­hon­kin toi­sen­lai­seen, mi­hin ket­ju­pai­kois­sa on to­tut­tu."

Tiet­tä­väs­ti Suo­men van­hin yhä toi­min­nas­sa ole­va yk­si­tyi­nen kaup­pa on Ja­la­van kaup­pa ja kah­vi­la Tai­val­kos­kel­la Poh­jois-­Poh­jan­maal­la. Vuon­na 1883 pe­rus­tet­tu kaup­pa me­nes­tyy hy­vin ket­ju­liik­kei­den ul­ko­puo­lel­la, vaik­ka se ei si­jait­se­kaan val­ta­tien var­res­sa.

Paik­ka sai tä­nä ke­sä­nä uu­det omis­ta­jat, kun Mikko ja Laura Jalava jat­koi­vat kau­pan­pi­toa. Mik­ko Ja­la­va, 33, on kaup­pias vii­den­nes­sä pol­ves­sa pe­räk­käin.

His­to­rioit­si­ja Mik­ko ja kult­tuu­riant­ro­po­lo­gi Lau­ra Ja­la­va, 30, te­ke­vät kau­pas­saan pit­kää päi­vää. Yrit­tä­jien en­sim­mäi­nen ke­sä oli vil­kas, ja koh­ta odo­te­taan jo rus­ka­ret­ke­läi­siä.
Hel­sin­ki­läi­nen Tarja Kovaljeff käy Ja­la­van kah­vi­las­sa ai­na Tai­val­kos­kel­la käy­des­sään. Mun­kit ovat tuo­rei­ta, ja myy­mä­läs­sä riit­tää kat­sel­ta­vaa.

"Saa­pas­hou­sut, jat­sa­rit, fla­nel­li­pai­dat pys­ty­kau­luk­sel­la ja kol­mel­la na­pil­la, 1940-­lu­vun esi­lii­nat, us­ko­vais­ten pas­til­lit", Mik­ko Ja­la­va luet­te­lee kaup­pan­sa hit­ti­tuot­tei­ta.

Pussihousut huomion kiinnittäjänä

Pari vikkkoa sitten yllätyin, kun luin Hesaria. Sunnuntai numeron työpaikkoja avoinna osiossa oli työpaikkailmoitus, jossa oli kuva pussihousuihin pukeutuneesta naisesta aivan ilmeisesti ilmeisesti ilmoituksen huomioarvoa kohottamassa....varmaan jonkin mainostoimiston tekemä ilmoitus. Katsokaa itse

Jos olisin nuorempi, niin hakisin paikkaa. Pistäisin pussihousut jalkaan, kun menisin haastatteluun...ja uskoisin pääseväni - nimenomaan oikean pukeutumisen ansiosta. Vai ?? Huvittavaa muuten oli se, että yleensä en enää lue noita avoimia työpaikkoja ilmoituksia - mutta kuis just satuinkin. Tuo ilmoitus oli muuten ihan edukseen sen lehden muiden joukossa. HAKUAIKA PÄÄTTYI TÄNÄÄN.

Aitta --- tai Laavu -- eikun Museo

Blogiavustajan tarina perinnerakentamisen tiimoilta. Vähän kuin muumeissa, jotta

"Vaan kuinkas sitten kävikään..."

Joskus hommasin läjän merkattuja, vanhoja hirsiä. Hirsissä olleiden sanomalehtileikkeiden perusteella arvelin, että vähintäin yli 200 vuotta vanhoja hirsiä ovat.  

Lopulta sitten kesällä 2013 päätin tehdä niistä jotakin. Eka ajatus oli makuuaitta. Alku näytti hyvältä mutta nopeasti huomasin, että aika paljon hirsiä oli aivan lahoja....

Serkun kanssa vähän aikaa ihmeteltiin jotta hommaanko korvaavia hirsiä. En sitten kuitenkaan pääynyt hankkimaan lisähirsiä, koska 

sain ahaa elämyksen. Päätin, että siitä tulee LAAVU.... 

No homma jatkui sitten laavu nimikkeellä. Töitä tehtiin harvakseltaan saattoi mennä viikkojakin työrupeamien välissä.

Vesikatoon saaminen oli kesän/syksyn 2013 tavoite. Se on laiskalla miehelle kova tavoite....

.... ja niinkun näkyy vesikatto paikallaan ja puutkin vielä vihreenä. Aikataulu pitää....

Maalaushommat oli sitten semmoinen ekstralisä kesälle 2013 ku vielä kesää piisas......

Serkkupoika väsäs komian ikkunan vielä laavuun. Vihroin voi hyvällä omallatunnolla jättää laavun lepäämään talven yli. 

Kynttilät paloi pitkin talvea laavun ikkunalla...

____________________

UUSI VUOSI 2014  

Keväällä olikin sitten 60v synttärieni aika ja serkkupojan perheen kanssa korkattiin kevät laavulla nokipannusynttärikaffiilla.

Lattihan sinne piti saada ja se tehtiinkin kunnon tavarasta 50 mm x 160 lankusta, tosin hieman epäkurantista mutta ei haittaa. kohde huomioon ottaen... siellähän

vaikka tanssiis  jos olis korkiempi....

Väli piti tiätty syäräkki jotta miälenkiinto säilyys.... loimulohi, ruisleipä ja nokipannukaffi.

Kun oli varastossa nuota vanhoja ikkunan pokia nii tietenki tuli vastustamaton halu kokeella niitä laavun aukkon ja nehän oli oikean korkuusia.

Tarvittaessa ne on parissaminuutissa irrotettavissa.

Siinä se ny lepää ja eletään tämä

n kuvan ottohetkellä heinäkuuta 2014. Näläkä kasvaa syödessä....

... eli sisutamaanhan sitä sitten piti alkaa... Maila lahjoitti matot, Sinikka ja Risto lahajootti penkkiarkun pätkän. KIrpparilta kiikkulavitta 20€ jne...

...eli pikkuhiljaa siitä minkä piti aluunperin olla makuuaitta onki tullut pieni laavun mallinen museo....

Terveisin Raimo

Painavaa Asiaa

Suoritin tuossa joitakin aikoja sitten punnituksen. Punnitsin vaatteita !! Olinhan jo ihan käsituntumalla havainnut, että vanhat vaatteet ovat painavampia kuin uudet. Materiaalia on käytetty enemmän, kankaat ovat paksumpia ja sitä kautta myös vahvempia. Mutta nyt on sitten ihan punnittua tietoa. Punnitsin Turon pussihousupuvun vuodelta 1948 - siniraita diakonaalia - ja vertailuna oli Dressmanin puku muutaman vuoden takaa. Ja tässä tulos

Valmistaja                 TURO               DRESSMAN

takki                           1,53 kg             0,67 kg
housut                        0,77 kg             0,42 kg
                                  =================
yht.                            2,30 kg             1,10 kg

Jos punnitukseni oli oikein tehty, niin eroa on noin 1,2 kiloa ! Ja kaikki tuo on ihan valmistusmateriaalin painoa. Tuhannessa puvussa se on jo yli 1,2 tonnia !!

Oheisessa kuvassa patseeraan Turon Pussihousupuvussa - taustalla seuraava projekti.  Ikkunat pokat ja pielet olisi raaputettava, sitten kitattava ja maalattava. Toistaiseksi sateiset kelit ovat viivästyttäneet työn aloittamista. Kaippa se jossain vaiheessa poutaantuu !!!

  Ja tässä puvun takissa ja housuissa olleiden alkuperäiset tuotetiedot - puku siis valmistettu 1948 ja odotteli kaupassa ostajaansa - siis minua - 60 vuotta !!!

Viisisataa per kuukausi

Jotenkin tuntuu uskomattomalta ! Siis en välttämättä usko tuohon blogin laskuriin ! Yli 1500 kävijää kolmessa kuukaudessa ! Ja toisaalta kannustavia, kriittisiä tai muitakaan kommentteja ei ole tullut oikeastaan juuri mitään ! Ja keskustelua ei ole juurikaan syntynyt - ei ole haasteita heitetty blogin pitäjälle tai avustajille... Mutta toisaalta laskuri antaa kuitenkin intoa ja uskoa jatkaa blogin pitoa.

Siis jatkan ! Ainakin toistaiseksi. Ymmärrän varmaan paremmin edeltäjääni, vastaavaa blogia pitänyttä Raimoa. Juttua voisi viritellä vaan kun ei kuitenkaan ole varma onko se niin kiinnostavaa - vai oisko paras paras itekseen höpistä.

Nyt tuumailen päivän pari ja sitten raapustan (tai siis nyky tekniikalla näppäilen) seuraavan aiheen. Sitä ennen kuitenkin kiitän ihan aidoisti kaikkia - 1500 blogissa käyntiä kolmessa kuukaudessa on paljon. ainakin minun mittapuuni mukaan.

Ai niin ! Jos ei kehtaa tai tohdi laittaa kommenttia tai mielipidettä blogiin, niin ainahan voi esittää asiansa blogin pitäjälle. Se onnistuu sähköpostilla - osoitehan on blogin alakulmassa, siinä harmaalla pohjalla oleva vihreän tekstin lopussa. Se on siellä, jotta turha roskaposti tai muu asiaton kansainvälinen "kalastelu" ei kaappaa osoitetta. Ja luonnollisesti käsittelen kaikki viestit siellä luottamuksellisesti !!

Ei kun menoksi kohti kesää !!!!!!!!!!!!!!!

Tähänkin voi jäädä koukkuun

Niin se vain n, että useisiin asioihin voi jäädä koukkuun. Minä olen jäänyt pussihousuihin koukkuun. Kuinka se kävi ? Ostin ensin pussihousut Jalavan kaupasta Taivalkoskelta. Sitten halusin kuitenkin vanhat - oikeata diakonaalia - ja ostin sellaiset Turusta,  osto-ja myyntiliike Kalossista, ja sitten vielä samasta kaupasta vanhan pussihousupuvun. Jatsaritkin piti hommata - ostin Töysäläiset, mutta huomasin aika pian, että ne on semmosta tämän päivän tuotantoa - ohutta lerjua nahkaa. Netitä löytyi suutari Laitilan Jalkinevalmistamo - ja sieltäpä ostin ihka uudet, juuri minulle tehdyt. Ja kun ostin vanhan torpan niin ladossa roikkui aivan ehjät vanhat pussihousut - juuri minulle sopivat !!!

Nyt oli varustepuoli aika kohdallaan. Mutta nahkapussihousut puuttui - netistä taas asiaa seuraamaan ja sieltähän nekin löytyi - huutonetin sivuilta. Siiten kuulin huhun eräästä kaupasta, jossa myytiin aivan alkuperäisiä Turon diakonaalisia pussihousupukuja ja ei kun menoksi - ja siltäpä löytyi sopiva, samoin kuin Kestilän pitkä lammaskauluksella varustettu talvitakki. Jo oli varustelu saavuttanut huippunsa.

Jatkoin kuitenkin netin kautta eri myyntipalstojen seuraamista - josko pussihousukerholaisille löytyisi sieltä kunnon vanhoja diakonaali- tai nahkapussihousuja. Ja löytyihän sieltä aina silloin tällöin. Mutta usein ongelma oli koko - vyötärön mitta oli aivan liian pieni. Vaan pirskatti, kun minulla tuo mitta on kuin entisaikojen kuivilla ukon käppäröillä. Pituutta just naftisti pääle 170 ja vyötärö semmoset 85 senttiä. Ja semmosia oli - ja on - myynnissä aina siloin tällöin. En voimut olla osallistumatta kaupantekoon, jos oli vanhat hyväkuntoiset ja hintakin kohdallaan.

Niin - olin siis jäänyt koukkuun. Nyt noita on kertynyt jo jonnin verrran - oisko tommoset viidet nahkapussihousut ja  seitsemät diakonaaliset ja kahdet hieman ohuempaa kangasta olevaa sekä kaksi pussihousupukua. Ja nyt, tässä ihan äsken,  kävi se viimeinen köpsähdys - en ole koskaan ajatellut hankkia vanhoja upseerien pussihousuja revääreillä. Mutta semmosetpa jäikin mulle huutonetissä - hyvä kuntoiset ja hintakin oli vain 13 euroa. Jotta taas tuli postista vaatepaketti.... Nyt en enää osta !!! Näin olen kyllä sanonut ennenkin, joten aika näyttää. Toisaalta on kyllä hyvä, kun on varusteet joka lähtöön - aina juhlista paskahuussin alustan tyhjennykseen... voi saapastella pussihousut jalassa torpan pihalla joka kelissä....

Tai mennä kesäjuhliin vaikka mustissa ohuempaa villakangasta olevissa Oravaisten pussihousuissa......

Heikoin lenkki pettää

Kaikella on oma kestonsa. Vanhoilla vaatteillakin. Aika tekee tehtävänsä ja käyttö mahtaa nopeuttaa vanhenemista. Nyt on tullut omakohtaisesti koettua, että vanhat diakonaalikankaiset pussihousut myöskin ratkeaa. Mutta eipä se ollutkaan kangas, joka ekana petti. Se oli ommel. Hommasin nuo pussihousut joskus aikanaan Turusta, Kalossi-nimisestä osto- ja myyntiliikkeestä. Mahtavat olla jostain viiskyt luvulta - ei valmistajan merkkejä - oisko jopa räätälin tekemät. Vanhat ne on kumminkin. Taskun suusta näkee, että siniraita diakonaalia. Olen pitänyt niitä aika paljon - ja tässä eräänä päivänä noin kuukausi sitten huomasin, että takasauma oli pettänyt. Kangas on ihan moitteeton, mutta ommel on ratkennut. Otinpa kuvat..katsokaa siitä, kuinka siististi on sauma auennut, päivä paistaa saumasta. Ei sitä meinnannu itse huomata. Kun ei itseään takaapäin pääse näkemään. Jalasta pois ottaessa ei tuota huomannut. No, helppo tuo on korjata ja sitten ei taas muuta kuin menoksi.

Pussihousujen värimaailma

Havaintojeni mukaan pääasiassa pussihousut ovat Suomessa harmaita. Siis voisko olettaa, että värjäämätöntä lampaanvillasta kudottua diakonaalikangasta. Jonkin verran on myös mustia, mutta aika harvassa ne on. Sitten on tumman siniset, jotka ovat olleet virkamiesten, kuten poliisien ja palomiesten työasuja. Vihreitä sarkapussihousuja on myös näkynyt - itsellänikin on yhdet, ne oli siinä "tanssi" kuvassakin. Ovat lie jotain uudempaa tuotantoa metsästysasusteiden joukkoon tehtyjä. Mutta harmaa on pääväri. Nahkapussihousuissa taas on kaksi väriä - ruskea ja musta.Muita en ole Suomessa nähnyt. Mutta kun googlettelin pussihousujen historiatietoja, löysin maailmalta aika mielenkiinointosiakin kuvia, joissa pussihousuissa käytettyjen kankaiden värit saattoivat olla jopa skottilaistyyppistä ruudutusta.

Ja varsin omaperäisenoloinen kangas oli Englannin prinssilläkin kuvassa 1920-luvulla. .

Sitten oli jostain elokuvasta otettu kuva, jossa näyttelijällä oli mielestäni aika tyylikkäät pussihousut ja värit oli onnisatuneesti yhdistetty vielä muuhun asuuu. Noissa housuissa oli ratsupaikat, jotka nekin oli sävytetty samaan kuosiin. Ei yhtään hassumpi asukokonaisuus, vai mitäs tuumaatte. 

Valkoisia pussihousuja näytti olleen jonkin verran ja naisilla etenkin. Itse en kyllä mahtaisi valkoisia ihan heti haluta - on aika arka väri housuihin. Muistan kun isolla siskolla oli valkoiset farkut 60-luvulla ja aina hän niitä pesi ja liotti valkoisessa väriaineessa, että oisvat pysyneet valkoisina. Siistissä sisäjuhlissa vois just mennä.

Ja hyväksi lopuksi kuva muotinäytöksestä vuodelta 2010 - muotitalo Etro esitteli pussihousuja ja ties vaikka se entelisi, että pussihousut vois tulla uudelleen muotiin. ainakin ns. parempien piirien pukukekkereihin :-)

Lehmänostajan takki

Kun tämä vanhojen vaatteiden varustelu kierre alkoi joitain vuosia sitten, niin tuli selailtua kaikenlaisia myydään palstoja. Ja ainahan sieltä löytyi jotain mielenkiintoista. Erään kerran löytyi myös lehmänostajan takiksi tituleeraattu nahkatakki. Niitä on käsittääkseni ollut hiukan eri pituisia - mutta tuota nimitystä ei kuitenkaan ole annettu pitkälle nahkatakille. Niin, siis nahkatakkihan se on ! Ja varustelukierre kun iskee, niin ei siinä mikään auta - ostettavahan se on. Ainakin jos hinta tuntuu olevan kohdallaan. Ja olihan se. Takki tuli postissa - ja haisi niin naftalle tai jollekin muulle polttoaineelle. Myyjä oli motoristi ja oli säilyttänyt takkia tallissaan, jossa rassaillut talvisin vanhoja ajopelejään. Itse ei varmaan tuota pakokaasun ja öljyn käryä niin vahvana ollut haistanut, kun oli tottunut siihen. Pesin sen kahdesti - vesipesu ja satulasaippua. Kuivattelin lappeellaan pahvien ja sanomalehtien päällä, joita vaihtelin kuin vaippoja ikään. Lopuksi käsittelin nahkabalsamilla, jota suutari suositteli. Aika hyvä tuli. Kesäkauden vielä tuuletin sitä ulkovarastossa. Eikä se enää haissut autotallille. Mutta sittemmin on tullut aivan uusi ongelma. Nimittäin minä ja persoonani. En ole sinut tuon takin kanssa - en osaa pitää sitä. Ja en varmaan opikkaan. Ei se ole ollut päälläni kuin muutaman kerran. Ja noistakin yhden kerran varjelemasta minua ampiaisen pistoilta, kun hävitin niiden pesää saunan oven yläpuolelta - räystään alta. Siihen se olikin mitä parhain. Antoi aitoa turvallisuuden tunnetta, kun tiesi etteivät ampiaiset siitä piikkiään läpi saa.
         
Jalassa vielä nahkapussihousut ja jatsarit. Päässä lierihattu, jossa oli hyttysharso. Pesä tuli hävitettyä ja pistoja en saanut. Tokihan mulla kokemusta jonkin verran oli, sillä kakarana meillä oli kotona mehiläisiä, joiden hoitamiseen piti osallistua kesäisin - piti siitä tai ei. Minä en kauheasti pitänyt ja siitä kait johtuu, etten vieläkään niin kovasti perusta hunajasta. Tiedän siis perusteet mehiläisten hoidosta ja ymmärrän, että niillä on varsin merkittävä rooli kukkien pölyttämisessä. Meilläkin oli aikanaan joka kesä hyvä omenasato, kun pesät olivat puutarhassa omenapuiden alla. Pölytys onnistui satavarmasti. Silti en tuohon perinteeseen itse ryhdy. Ainakaan vielä. Vaan saattapi olla, että tuosta "mehiläishoitajan takista " vielä luovun - panen sen myyntiin. Kun en sitä osaa pitää !!!! Ei kai se pahalta ulospäin näytä, mutta sisällä kun ei ole kotoinen olo !!

Kaikkea sitä oppii

Latasin kuvia tuonne "pilveen" - ajattelin, että jos teitokoneelleni käy jotain, niin ovatpa tallessa jossain. Tallennus paikaksi valitsin tuon "Haminan" eli googlen ilmainen palvelin. Joku on sanonut, että ne eivät olisi aivan turvallisia säilytyspaikkoja - voivat joutua ulkopuolisten käsiin. No, meikäläisen kuvat eivät sisällä mitään sellaista, että siitä olisi harmia mulle tai muille, jos niihin joku vakoilija pääsisi käsiksi. Tokkopa tuo edes jaksaisi niitä kauaa katsella. Ja jos jaksaa, niin sitten varmaan on kiinnostunut liitymään pussihousukerhoon. :-)

Vaan ihme oli se, että tuo pilvipalvelun kuvaohjelma pystyikin tunnistamaan kuvia ja yhdistelemään niitä. Sieltä tuli panoraamaa ja sitten sellaisia liikkuvia kuvia. Siis useampi kuva oli otettu samasta kohtaa perästysten ja ohjelmapa yhdisti ne - tuli siis eräänlainenvideo. Jos vielä onnistun laittamaan tuollaisen kuvan tähän ja se toimii edelleen samalla tavalla, niin jo maailma kummallinen - en minä tuota tajua. Vaan eipä ole tarviskaan.

Jep ! Jos tuo pussihousu-ukko tuossa "tanssahtelee" kun tämän blogin avaa, niin olen taas onnistunut tekemän jotain sellaista, mitä en oo ennen tehnyt. Siis se ei ole viedo, vaan valokuvakameralla useampi otos samasta paikasta peräkanaa... Kuva on sitten muuten kevät talvella (huhtikuun alkua) 2013. Ei oo vuodet veljeksiä

Talvitakki

Ostin muutamia vuosia sitten vanhan, käyttämättömän Kestilän pitkän talvitakin 50-luvun alkupuolelta. Takin kangas on diakonaalia, kaulus kultalammasta ja sisävuori irrotettava tikattu kangas. On muuten lämmin, niin lämmin, että tuollaista kovin usein nykyään tarvitse. Ei sitä enää seisoskella ulkona pakkasessa pitkiä aikoja. Autoillessakaan ei moiseen tarvetta, kun lämmityslaitteet on niin tehokkaita. Toista oli ennen. Silloin autoillessa, tai julkisillakin matkustaessa oli todella hyvä, kun päällä oli lämmin pitkä takki. Ehkä autossa kuljettajalla se oli hieman hanakala. Minä ainakin totesin, että pitkät helmat olivat jossain määrin tiellä ajaessa. No, hankittu on ja muutaman kerran käytettykin. Ei tullut otettua kuvaa, silloin kun oli karvalakkikin päässä. Kelvatkoon nyt tuo kuva, jonka arkistostani löysin. Ja sitten laitan tähän kaksi kuvaa Friitalan vanhoista katalogeista. Ja vielä linkin Kansallisarkistosta löytyvään Friitalan katalogiin vuodelta 1930. Noita löytyy muiltakin vuosilta, kun etsiskelee...
http://digi.kansalliskirjasto.fi/pienpainate/secure/showPage.html?conversationId=9&action=entryPage&id=347529

Kestilän talvitakki (malli P174)

Friitalan kuvastosta

 Friitalan vanhasta lehdestä (netistä kaapattu)

Hieman lisää historiaa

Kävinpä tuossa vielä tarkistamassa muutamia lähteitä lisää, saadakseni selvitettyä itselleni, että mikä se on se todellinen ero alkuperäisten "breeches"ien ja "jodhpurs"ien välillä.. Ja nyt se valkesi. Breeches ulottui just ja just polven alapuolelle - ja lisäksi olivat aika napakat - lahkeen alaosa oli napitettu. Jodphursit sen sijaan ovat aikalailla pussihousujen malliset. Ja jalan alla on käytetty kuminauhaa liki alusta pitäen. Sitten selvisi jostain vielä semmoinenkin juttu, että vetoketjukin oli jo käytetty, mutta sota sai aikaiseksi pulaa metallista ja siksi napit palasivat takaisin. Ja ehkä hauskin löytö oli japanilaisten keksintö. Lökärit - ne on nykyaikainen muunnelma jodhpurseista - eli kangasta on takalistolla ja reisien sisäpuolella - ja niinpä niissä on väljyyttä samalla lailla ja samoissa paikoissa kuin pussihousuissa. Kuvat kertokoot !!

Tässä on Breeches 1800-luvulta

Tässä Jodhpursit Maharaja Sighin jalassa

Tässä Edward skottilaisisesta tartanista tehdyissä jodhpurseissa.

Ja tässä japanilaista farkkukankaasta tehdyt "nyky-jodhpursit".

 

Ja jotta kaikki olisi täydellistä tuossa englanninkielisessä informaatiossa, niin tietenkin amerikkalaiset kutsuvat jodhpurseja breeheseiksi. Siiten vielä näkee tekstejä, joissa alkuperäiset pussimaiset erotetaan joko flared tai flared-hip tai joskus peggy. No onhan meilläkin pussihousut tai saapashousut !!!

 

Vaan nyky versiot ratsastuksessa käytettävistä jodhpurseista ovat kaikki tiukkoja eli löysä pussimainen yläosa on korvautunut joustavilla kankailla. Ja me pussihousujen käyttäjät ollaan historiaa !!!!!! perinteiden vaalijoita !!